Opas larppeihin ilmoittautumiseen

Tuntuuko, että peleihin on vaikea päästä, tai pääset kyllä, mutta saat sellaisia hahmoja, joista et oikein tykkää? Tässä kourallinen ohjeita ilmoittautumisten kirjoittamiseen. Olen itse pelinjohtajana lukenut useita satoja ilmoittautumisia sekä keskustellut aiheesta muiden kanssa, mutta tämä on silti vain yhden ihmisen näkökulma asiaan. Kaikki vinkit eivät päde kaikkiin peleihin ja toiset pelinjohtajat saattavat olla asioista eri mieltä tai valita eri perustein. Keskustelujen perusteella monet näistä ovat kuitenkin yleisiä kriteerejä. […]

Epel Larp pelinjärjestäjien tukena

Vuosikokous on takana ja toimintasuunnitelma alkaneelle kaudelle on laadittu. Hallitus pohti mm. yhdistyksen profiloitumista. Uusi tavoitteemme on palvella pelinjärjestäjiä entistä tehokkaammin. Tulevalla kaudella ja jatkossa keskitämme toimintamme erityisesti liveroolipelien järjestämisen tukemiseen, missä yhdistyksen pääpaino on aiemminkin ollut. Teimme myös muutaman helpottavan sääntömuutoksen, kuten vaihdoimme Epelin pääkallopaikaksi Tampereen, jonka ympäristöön toiminta on tähänkin asti keskittynyt.

Proppivarasto laajenee laajenemistaan ja tukkukorttejakin on käytössämme jo kahdenlaista. Kartoitamme tällä kaudella mahdollisuuksia erilaisten apurahojen saamiseen, jotta voimme kertoa teille, mistä niitä voi ja kannattaa hakea. Annamme myös tukea etenkin raha-asioissa – budjetoinnissa ja kirjanpidossa – mitkä ovat monille aloitteleville pelintekijöille haaste. Meiltä voi kuitenkin kysyä apua missä vain. Emme käännä selkäämme pelaajillekaan, sillä juuri pelintekijät mahdollistavat larppauksen monipuolisena ja luovana harrastuksena, ja heidän tukemisensa hyödyttää niin koko sceneä kuin lopulta pelaajiakin.

Hyvää kautta 2016-2017, olkoon se toiminnan- ja tekemisentäyteinen!

Toivottaa
Annastina Nyhammar
Epelin puheenjohtaja -16-17

Juonien määrä ja laatu larpeissa

Kiinnostavien ja omalaatuisten juonien keksiminen on yksi vaikeimmista asioista larppien teossa, ja laittaa luovuuden usein todella koville. Se on yksi niistä haasteista, joista itse nautin larppien kirjoittamisessa, mutta jossa on myös vaikeinta onnistua.

Toinen haastava tehtävä, joka tuottaa ongelmia, vaikka olisi kuinka paljon larpintekokokemusta, on juonien määrän arviointi. Joskus se on jopa mahdotonta, koska larpintekijällä ei ole ennustuskykyjä, joilla voisi nähdä, miten asiat pelissä tulevat toteutumaan.

Huolellisella koko kuvion ja ratkaisun suunnittelulla tähän voi vaikuttaa, mutta toisaalta pidän itse yleensä enemmän peleistä, joissa loppuratkaisu ei ole liian tiukasti määritelty. Jotta kirjoittaja voi luoda tunteen siitä, että pelaajat pystyvät kontrolloimaan larpin suuntaa, täytyy valinnanvapautta jättää. Tämä taas johtaa siihen, että juonet harvoin toteutuvat aivan siten, kun kirjoittaja oli alun perin ajatellut. Tästä taas seuraa, että ne aiheuttavat enemmän tai vähemmän pelattavaa kuin arvioitu, usein kuitenkin vähemmän. […]