Lohduton taival

”Rick Grimesin ryhmä vankilalla on kasvanut Woodburyn entisistä asukkaista. Tämä on johtanut ruoan ja välttämättömien tavaroiden vähenemiseen, joka asettaa uusia haasteita ryhmälle. Nyt talven uhkaava lähestyminen on saanut Rickin lähettämään joukon luotettavia selviytyjiä etsimään tarvikkeita pidemmältä.

Kymmenen hengen joukko on taistellut tiensä aina vain kauemmaksi vankilasta, ja he ovatkin onnistuneet löytämään osan tarvittavista asioista. Heistä kaksi lähti paluuretkelle takaisin vankilalle mukanaan enimmät löydökset.

Samaan aikaan toisaalla sekalainen selviytyjien ryhmä rymistelee läpi metsän, koettaen löytää suojaa ja lääkkeitä. Aliravitsemus ja taistelut ovat saattaneet osan joukosta heikkoon kuntoon, joten jos tarvikkeita ei pian löydetä, on heidän tehtävä päätös: joko jatkaa kivuliasta kulkua, tai jättää osa ryhmästä taaksensa.

Vanhaan metsämökkiin on kerääntynyt epäkuolleita, sillä sen ympäristö on täynnä pieneläimiä. Ne tyytyvät mihin vain ihmislihan ollessa näinä päivinä niin harvinaista…”

Lohduton taival on selviytymispeli apokalyptisessa maailmassa, jossa zombiet, tai kävelijät kuten selviytyjät heitä kutsuvat, riehuvat vapaina. Elo on jatkuvaa kamppailua, yksi purema tai raapaisu nostattaa taudin, joka tappaa parissa tunnissa, ja kaikki jotka kuolevat palaavat pian epäkuolleina terrorisoimaan henkiinjääneitä.

Peli pohjautuu AMC:n televisiosarjaan The Walking Dead, ja se sijoittuu aikaan kolmannen tuotantokauden jälkeen. Peli ei kuitenkaan ole uskollinen sarjalle, vaan pelattavaksi on mahdollista saada kuka tahansa hahmo, joka sarjassa on vieraillut ennen kolmannen tuotantokauden loppua. Pelattavaksi on mahdollista luoda myös omia hahmoja. Otamme mukaan myös 5-10 npc-pelaaja, jotka pääsevät päiväksi zombeilemaan. Pelin luonteen vuoksi emme ota mukaan ensikertalaisia. Kysy tarkennuksia pelinjohdolta sähköpostitse kavelijatlarppaa ät gmail.com (ät = @).

Peli järjestetään 6.-7.9.2014 Hauholla, Hämeenlinnan lähellä, sijaitsevassa maatalossa. Aloitamme pelaamisen lauantaina kello 12.00 ja alkubriiffi on kello 10. Peli jatkuu klo 00.00 saakka tai kunnes kaikki hahmot ovat kuolleet. Sen jälkeen tarjolla on lämmin ruoka, sauna ja unta. Peli maksaa pelaajahahmoille 17€ ja npc-hahmoille 12€ (rahalla hankitaan ruuat sekä proppeja ja maskeerausvälineitä yleiseen käyttöön).

Ilmottautumisen deadline on 30.4.2014 ja hahmolomakkeen deadline on 15.6.2014. Nopeat syövät hitaat!

Meidät löytää myös facebookista: Lohduton taival.

Off-info ja Säännöt >>
Hahmot ja ilmoittautuminen >>

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.