Nopeaa helppoa hupia

Kuten jokainen pöytäroolipeliä suunnitellut tai tiettyihin peleihin hahmoa tehnyt tietää, nopeus ja helppous ovat usein vain kaukaisia unelmia kynän ja paperin maailmassa. Aina ei kuitenkaan ehdi/jaksa leikkiä kymmenien sääntökirjojen tai huolella kirjoitetun taustatarinan ja NPC-kokoelman kanssa, vaikka halu pelaamaan olisi kova, kuten on ollut tilanne viimeaikoina Seinäjoella pelaamissamme peleissä.

Lopputuloksena olemme usein päätyneet pelaamaan scifististä dungeon crawlia muistuttavaa, satunnaispeliksi erinomaisesti sopivaa Deathwatchia, jossa pelaajat ovat geenimuunneltuja supersotilaita tappamassa milloin mitäkin likaisia muukalaisia. Juonellista syvyyttä tai suuria persoonallisuuksia on tässä pelissä mukana saman verran kuin vanhoissa toimintaelokuvissa, mutta eipä niitä olla hakemassakaan.

Rupesinkin tuossa sitten pohtimaan, että miksi vastaavia yksittäispelejä ei ole tullut vastaan esimerkiksi aikoinaan Epelin piirissä kovin suositussa Dungeons & Dragonsissa, vaan aina ollaan oltu rakentamassa jotain eeppistä pitkällä juonella varustettua sankaritarua, jossa pelaajat taistelevat kerrasta toiseen saman suuren pahuuden kanssa. Pitkät juonet ja suuret kohtalot ovat toki viihdyttäviä, mutta samoja hahmoja käyttävät ”satunnaisseikkailut” ovat kuitenkin parempia ottaen huomioon pelikertojen melko pitkät välit ja vaihtuvat pelaajat. Jos peliä pelataan kerran kuukaudessa, olisi suotavaa että pelikerroissa tapahtuisi muutakin kuin edellisten tapahtumien kertaaminen, jatkosuunnitelmien jahkailu porukan kesken ja juonen eteneminen parin pienen askeleen verran.

Pitkäpiimäisen eeppisyyden ja satunnaisjuonten välissä on tietenkin monista tv-sarjoista tuttu rakenne, jossa tarinassa on menossa yhtäaikaa kaksi juonta. Toinen on hahmojen pitkän aikavälin tavoitteiden jahtaamista, toinen jakson/pelikerran oman, ainutlaatuisen ongelman selvittämistä. Ongelma tässä rakenteessa on näiden juonten tasapainottaminen, koska usein tulee keskityttyä toiseen toisen kustannuksella, joko unohtamalla pitkä juoni viikon hirviötä tappaessa tai viikon hirviön paljastuessa kerta toisensa jälkeen valepukuiseksi pääpahikseksi/pääpahiksen kätyriksi, jolloin kierrätys tappaa homman mielekkyyden. Pitänee kokeilla asiaa käytännössä kun taas pääsemme jatkamaan D&Dn 4. version peliämme, sopivasti päädyin siinä pelinjohtajavuoroon.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa, varmaan kohtapian raapustelen ajatuksiani jostain muusta aiheesta tänne kaikkien luettavaksi.

-Jaxicle, joissain piireissä Tuomonakin tunnettu

Kategoriassa Pohdiskelut. Permalinkki.

One Response to Nopeaa helppoa hupia

  1. Elli says:

    Hei kivaa, uusi kirjoitus :D (ja huomaan sen vasta nyt, lol)

    Totta kyllä, sellaiset yhden kerran pelitkin voivat olla varsin viihdyttäviä. Pitkät kampanjat toimii parhaiten varmaan silloin kun niitä pelataan esim. joitain tunteja joka viikko, niin tapahtumat pysyy hyvin mielessä jne… Haluan päästä pelaamaan sitä meidän D&D 4:sta, siinä on kiva hahmo (tai yleensäkään ihan mitä tahansa pöytäropea, viime kerrasta on kohta vuosi :P)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.