Pelasimme viikonloppuna ekan testipelin D&D:n (tulevaa) uutta versiota. Allekirjoittanut oli DM, Kyösti, Aapo, Ville ja Anni kokeilivat pelaajan roolissa. Koska kysymyksessä oli valmispeli valmishahmoilla, ryhmä oli aika geneerinen: Kyöstillä ja Villellä oli papit, Aapolla taistelija ja Annilla velho.

”Olennaiseen” keskittyvät säännöt olivat kuin yksinkertaistettu versio 3rd editionista, koska tarkoituksena kuitenkin oli testata ihan pohjasääntöjä ilman kummallisempaa kikkailua. Vuoron jako liikkumiseen, toimintaan ja reaktioihin oli selkeä, vaikka erilaisten toimintojen valikoima olikin melko rajoittunut, varsinkin muuten kuin loitsujen osalta. Hyvänä muutoksena valmistellut loitsut (kyllä, valmistelu on palannut keskuuteemme) eivät enää ole loitsupaikkasidonnaisia, vaan taikoja pystyy tekemään minkä tahansa valmistelluksi valitsemansa loitsun niin kauan, kun sen tasoisia tai korkeampia paikkoja on vapaana. Mielenkiintoa herätti myös sekalaisia pikkumodifiereja korvannut etu-/haitta-mekaniikka, jossa perinteisen +/-2:n sijaan heitetään 2 noppaa ja otetaan edulla isompi, haitalla pienempi. Oikein muuta säännöistä ei ole sanottavaa.

Itse peli oli klassista luolahortoilua hiisiä tappaen (valmispelissä oli eri luolia mihin porukka voi mennä, me valitsimme hiidet). Alkutason hahmot osoittautuivat yllättävänkin kuolevaisiksi, kun porukka ryntäsi vauhdilla keskelle hiisien pesäluolaa. Velho tappoi talossa ja puutarhassa, papit paransivat ja joko löivät kuonoon tai ampuivat loitsuja ja taistelija kaatoi hiiden toisensa jälkeen kahdenkäden kirveellään. Tusina hiisiä vastaan neljä nollatason seikkailijanalkua oli aika tiukka ottelu, joka kuitenkin lopulta päättyi pelaajien tappioon. Koska TPK vaikutti hieman masentavalta lopulta ekaan, melko lyhyeen testipeliin, hiidet ottivat porukan vangiksi ja siitähän seurasi uskalias pako ilman kummempia varusteita.

Lisää raporttia seuraa sitten kun pelaamme seuraavan kerran, todennäköisesti sitten kun seuraava playtest-versio ilmestyy.

-Jaxicle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.